Arkisto

Kategoriat
heinäkuu 29, 2021

Rovaniemen Kansalaistalon toimintaa elokuussa

autumn-21118_640

 

Asukkaille tarkoitetut ruoka- ja kasvomaskijakelut


Ruoka- ja kasvomaskijakelut toteutetaan Aluehallintoviraston ja THL:n turvaohjeistuksia noudattaen. Ensisijaisen tärkeää on noudattaa 2 metrin turvaväliä, desinfioida käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua. Käytäthän ruoka- ja kasvomaskijonossa maskia.

Lisäksi kaikkien jakeluihin osallistuvien tulee täyttää Kansalaistalon eteisaulassa oleva yhteystietolomake mahdollista koronan jäljitystä varten. Nämä lomakkeet on numeroitu, jotta mahdollinen jäljitys on toteutettavissa asianmukaisesti. Eteisaulassa yhtä aikaa voi olla kaksi hakijaa kerrallaan. Tietosuojaseloste on nähtävillä aulatilassa.

Ruokajakelut


Rovaniemen Kansalaistalon eteisaulassa jaetaan arkipäivisin kauppojen lahjoittamia päiväysmerkittyjä tuotteita klo 10 ja koulujen ylimääräruokajakelu alkaa elokuun aikana – seuraa ilmoittelua! Jakelu tapahtuu kansalaistalon eteisaulan kautta elokuun ajan. Hyvän mielen lounas jaetaan omaan astiaan. Ruokajakeluihin tuotteita lahjoittavat K-ruokaketjun myymälät, Eteläkeskuksen Prisma, Minimani, Vaasan Oy ja Lapin Leipomo. Lisätietoa ruokajakeluista: Neuvokas p. 0400 821 950
Ryhmätoiminnat

Seuraa ilmoittelua Tuvan ryhmätoiminnoista Uusi Rovaniemi-lehden järjestöpalstalta.


Kasvomaskien jakelut

Rovaniemen Kansalaistalon eteisaulassa jaetaan Rovaniemen kaupungin hankkimia kasvomaskeja vähävaraisille. Jakelut toteutetaan aina maanantaisin ja perjantaisin klo 10-11.30 (päiväysmerkittyjen tuotteiden jakelun yhteydessä) ja torstaisin klo 15-16.30, 11.8.2021 alkaen.  Kasvomaskeja voi noutaa myös tiistaisin ajanvarauksella.  Jakelu on maksuton. Jatkossa kasvomaskeja jaetaan kahden viikon erissä eli hakija saa joko 6 kpl (4 kauppaan ja 2 mahdollista koronatestiä varten) tai 26 kpl (4 kauppaan, 2 mahdollista koronatestiä varten ja 20 kpl linja-automatkoja varten).

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee kasvomaskien käyttöä esimerkiksi julkisessa liikenteessä. Maskia on syytä käyttää myös matkalla koronatestiin. Lisäksi maskia tulisi pitää testitulosta odotellessa, jos on välttämätöntä liikkua kodin ulkopuolella lähellä muita ihmisiä. Suomen hallitus on linjannut, että kansalaiset hankkivat maskinsa itse, ja kunnat hankkivat maskit vähävaraisille.

Lisätietoa kasvomaskien jakelusta:
Rovaniemen kaupungin verkkosivuilta (www.rovaniemi.fi)
Neuvokkaasta p. 0400 514 510

Kaikkiin jakeluihin kuljetaan Ainonkadulta eteisaulan kautta Rovakadulle.  Jakeluista vastaavat Kansalaistalon Tuvan henkilökunta ja vapaaehtoiset.

Rovaniemen Kansalaistalon kokoustilat varattavissa

Kansalaistalon kokoustiloja voi varata jälleen. Koronaturvallisen arjen vuoksi tiloissamme on tällä hetkellä suositukset enimmäishenkilömääristä. Kokoustilojen tarkemmat varausohjeet löydät tästä linkistä . Lisätietoa tilavarauksista Rovaniemen Neuvokas p. 0400 514 510.

Kaikukortit
Rovaniemen Kansalaistalo jakaa talossa asioiville Kaikukortteja ajanvarauksella. Kaikukortti on tarkoitettu tiukassa taloudellisessa tilanteessa oleville henkilöille, jotka ovat asiakkaana Rovaniemen kaupungin perusturvan palveluissa tai muussa Kaikukorttia jakavassa yksikössä ja yhteisössä. Rovaniemen Kansalaistalossa asioivat voivat varata itselleen ajan Kaikukorttia varten numerosta 0400 514 510.

Vapaaehtoisten antama apu ja tuki
Rovaniemen Neuvokkaan vapaaehtoisten työnohjaukset toteutetaan jälleen Rovaniemen Kansalaistalolla.

Vapaaehtoistoimintamme jatkuu seuraavasti:

  • Asiointiapu kaikenikäisille. Kysy lisää 016 356 0292.
  • Tukihenkilöt jatkavat voimassa olevia tukisuhteita sovitusti. Uusia tukisuhteita solmitaan mahdollisuuksien mukaan. Lisätietoja 040 860 4645.
  • Mitä sinulle kuuluu – puhelinpalvelu jatkaa sovittuja soittoja. Uusia soittorenkaita aloitetaan mahdollisuuksien mukaan. Lisätietoa 040 860 4645.
  • Kulttuurikaverit jatkavat toimintaansa.
    Kysy lisää 040 860 4645.
  • Digikavereita voit tiedustella 040 128 1819 ja TalousTsemppareita 040 860 4645
  • Ohjelmarengas esiintyy sovittujen aikataulujen mukaisesti.
  • Vapaaehtoisten vetämät kohtaamispaikat kylissä ja keskustan alueella kokoontuvat normaalien aikataulujen mukaan, mikäli osallistujien määrä jää alle 20 henkilöön. Seuraa ilmoittelua Uuden Rovaniemen seuratoimintapalstalta. Lisätietoja 0400 821 950.

Järjestöpiste JOIKU


Järjestöpiste JOIKUssa
 tarjoamme järjestölähtöistä matalan kynnyksen ohjausta ja neuvontaa. Sovi aika puhelimitse 0400 246 210.

Monikulttuurikeskus MoniNet
Monikulttuurikeskus MoniNet on avoinna seuraavasti:
ma-to klo 9.00-16.00, pe 9.00-14.00
MoniNettiin kulku City-käytävän oven kautta. Ryhmätoiminta on käynnistynyt. Lisätietoa löydät https://moninet.rovala.fi tai MoniNetin Facebook-sivuilta

 

 


Kategoriat