Arkisto

Kategoriat
maaliskuu 22, 2021

Kansalaistalon toimintaa maalis-huhtikuussa

tulips-3389122

Asukkaille tarkoitetut ruoka- ja kasvomaskijakelut jatkuvat normaalisti

Ruoka- ja kasvomaskijakelut toteutetaan Aluehallintoviraston ja THL:n turvaohjeistuksia noudattaen. Ensisijaisen tärkeää on noudattaa 2 metrin turvaväliä, desinfioida käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua. Käytäthän ruoka- ja kasvomaskijonossa maskia.

Lisäksi kaikkien jakeluihin osallistuvien tulee täyttää Kansalaistalon eteisaulassa oleva yhteystietolomake mahdollista koronan jäljitystä varten. Nämä lomakkeet on numeroitu, jotta mahdollinen jäljitys on toteutettavissa asianmukaisesti. Eteisaulassa yhtäaikaa voi olla kaksi  hakijaa kerrallaan. Tietosuojaseloste on nähtävillä aulatilassa.

Ruokajakelut

Rovaniemen Kansalaistalon eteisaulassa jaetaan arkipäivisin kauppojen lahjoittamia päiväysmerkittyjä tuotteita klo 10 ja koulujen ylimääräruoka Hyvän mielen lounas klo 12.15Ruokajakelut ovat tauolla pääsiäisen ajan 2.4.-5.4.2021. Hyvän mielen lounas jaetaan omaan astiaan.

Ruokajakeluihin tuotteita lahjoittavat K-ruokaketjun myymälät, Eteläkeskuksen Prisma, Minimani, Vaasan Oy ja Lapin Leipomo.

Lisätietoa ruokajakeluista:
Neuvokas p. 0400 821 950


Kasvomaskien jakelut

Rovaniemen Kansalaistalon eteisaulassa jaetaan Rovaniemen kaupungin hankkimia kasvomaskeja vähävaraisille. Jakelut toteutetaan aina maanantaisin ja perjantaisin klo 10-11.30 (päiväysmerkittyjen tuotteiden jakelun yhteydessä) ja torstaisin klo 15-16.30Kasvomaskien jakelut ovat tauolla pääsiäisen ajan 2.4.-5.4.2021. Jakelu on maksuton.

Jatkossa kasvomaskeja jaetaan kahden viikon erissä eli hakija saa joko 6 kpl (4 kauppaan ja 2 mahdollista koronatestiä varten) tai 26 kpl (4 kauppaan, 2 mahdollista koronatestiä varten ja 20 kpl linja-automatkoja varten).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee kasvomaskien käyttöä esimerkiksi julkisessa liikenteessä. Maskia on syytä käyttää myös matkalla koronatestiin. Lisäksi maskia tulisi pitää testitulosta odotellessa, jos on välttämätöntä liikkua kodin ulkopuolella lähellä muita ihmisiä. Suomen hallitus on linjannut, että kansalaiset hankkivat maskinsa itse, ja kunnat hankkivat maskit vähävaraisille.

Lisätietoa kasvomaskien jakelusta:
Rovaniemen kaupungin verkkosivuilta (www.rovaniemi.fi)

Neuvokkaasta p. 016 356 0292

Kaikkiin jakeluihin kuljetaan Ainonkadulta eteisaulan kautta Rovakadulle.  Jakeluista vastaavat Kansalaistalon Tuvan henkilökunta ja vapaaehtoiset.

Kaikukortit

Kaikukorttien jakelua jatketaan mahdollisuuksien mukaan huhtikuussa 2021. Kaikukortti on tarkoitettu tiukassa taloudellisessa tilanteessa oleville henkilöille, jotka ovat asiakkaana Rovaniemen kaupungin perusturvan palveluissa tai muussa Kaikukorttia jakavassa yksikössä ja yhteisössä.

Rovaniemen Kansalaistalon kokoustilojen varaukset perutaan 11.4.2021 saakka

Rovaniemen Kansalaistalon kokoustiloihin tehdyt tilavaraukset on peruttu 11.4.2021 saakka. Vastuullisena toimijana noudatamme Lapin sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmän suosituksia liittyen koronatilanteeseen.  Alueellinen koronakoordinaatioryhmä suosittaa, että yli kuuden henkilön yksityistilaisuuksia ja kokoontumisia vältettäisiin.

Vapaaehtoisten antama apu ja tuki

Rovaniemen Neuvokkaan vapaaehtoisten työnohjaukset toteutetaan etänä 11.4.2021 saakka. Maaliskuun aikana toteutettavista vapaaehtoisille suunnatuista koulutuksista ja kursseista tiedotamme erikseen.

Vapaaehtoistoimintamme jatkuu seuraavasti:

  • Asiointiapu kaikenikäisille. Kysy lisää 016 356 0292.
  • Tukihenkilöt jatkavat voimassa olevia tukisuhteita sovitusti. Uusia tukisuhteita solmitaan mahdollisuuksien mukaan. Lisätietoja 040 860 4645.
  • Mitä sinulle kuuluu – puhelinpalvelu jatkaa sovittuja soittoja. Uusia soittorenkaita aloitetaan mahdollisuuksien mukaan. Lisätietoa 040 860 4645.
  • Kulttuurikaverit jatkavat toimintaa mahdollisuuksien mukaan. Kysy lisää 040 860 4645.
  • Ohjelmarengas esiintyy sovittujen keikkojen mukaisesti

Digikaverit, TalousTsempparit sekä kylien ja keskustan kohtaamispaikat ovat tauolla 11.4. saakka.

Noudatamme vapaaehtoistoiminnassamme Aluehallintoviraston ja THL:n turvaohjeistuksia. Ensisijaisen tärkeää on noudattaa 2 metrin turvaväliä, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua. Suosittelemme maskin käyttöä.


Järjestöpiste JOIKU

Järjestöpiste JOIKUssa tarjoamme järjestölähtöistä matalan kynnyksen ohjausta ja neuvontaa. Sovi aika puhelimitse 0400 246 210.

Monikulttuurikeskus MoniNet

Monikulttuurikeskus MoniNet on avoinna seuraavasti:
ma-to klo 9.00-16.00
pe 9.00-14.00
MoniNettiin kulku City-käytävän oven kautta.
MoniNetin ryhmät ovat tauolla seuraavat kolme viikkoa.

Lisätietoa löydät https://moninet.rovala.fi tai MoniNetin Facebook-sivuilta

 


Kategoriat