JOKOS-hanke – Työtä ja hyvinvointia kylissä (2019-2022)

Työllistä omalle kylälle – JOKOS työnantajan tukena

Onko kylälläsi tekemättömiä töitä, mutta työntekijän Sannan tekemä kirjoittelukuvapalkkaamiseen ei välttämättä ole riittävästi valmiuksia tai rohkeutta.

JOKOS -hankkeessa vahvistamme yhdistyksesi osaamista työnantajana toimimiseen tukemalla, ohjaamalla ja kouluttamalla työllistämiseen liittyvissä asioissa. Olemme kaverina kulkemassa työnantajapolkuja kanssanne mm. työnkuvausten laadinnassa, sopivien työntekijöiden etsimisessä sekä rahoitusten hakemisissa.

Oheisista kuvista näet, mitä kaikkea tulee tehdä ja huomioida, esim. palkkatuetun työntekijän palkkaamisessa, ennen kuin itse työsopimuksen pääsee kirjoittamaan.

Mikäli yhdistyksellä on tiedossa palkkatukikelpoinen työntekijä:

Kuva nettiin 2 työntekijä tiedossa
Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi

Mikäli yhdistyksellä ei ole tiedossa työntekijää: 

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi
Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi

Yhdistys on päättänyt palkata työntekijän ja aloittaa työsuhteen kirjallisella työsopimuksella. Tällöin alkaa palkanmaksu- ja muut työnantajavelvoitteet. Alla olevasta kuvasta näet palkanmaksuun huomioitavia asioita ja linkeistä saat syvällisempää tietoa.

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi
Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi

Linkeistä saa lisätietoa:

https://www.palkkaus.fi/cms/article/tyonantajan_velvollisuudet

https://www.palkkaus.fi/Cms/Article/verokortit

https://www.palkkaus.fi/Cms/Article/tyontekijan_elake_tyel

Nettopalkan laskeminen:

https://www.palkkaus.fi/cms/article/tyonantajan_sivukulut

https://www.tyosuojelu.fi/tyosuhde/palkka/palkanmaksu

Tilitykset:

https://www.palkkaus.fi/Cms/Article/tyontekijan_elake_tyel

https://www.palkkaus.fi/Cms/Article/tyottomyysvakuutus

 

JOKOS – Työtä ja hyvinvointia kylissä hankkeen työntekijät ovat yhdistysten tukena tällä matkalla.

Ole yhteydessä: Liisa Väänänen, 041 3185 281 ja Kaisa Konttavaara, 044 2414 508

Lisätietoja työllistämiseen liittyen löydät mm. www.kansalaistalorovaniemi.fi/jokos-hanke/materiaalit

ja nimenomaan tähän asiaan 2. infossa nauhoitettu esitys ja materiaalia Työnantajavelvoitteet